Ideoita Suomen demokratisoimiseksi

Minua syytetään usein siitä, että katson aina taaksepäin. Niin teenkin, koska Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä useimmat asiat on aiemmin tehty oikein. Niinpä löysin Suomen demokratian ongelmia pohtiessani muutamia vanhoja käytäntöjä, jotka ratkaisisivat osan Suomen päätöksenteon ongelmista yhdessä muutamien uusien, tai paremminkin täällä käyttämättömien keinojen kanssa.

Itsenäisyyspäivänä kohistiin jälleen kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssista. PVL käytti tunnuksinaan hakaristilippuja, ollaanhan heidän omia tunnuksiaan kieltämässä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka järjestöjen ja symbolien kieltäminen toimii – äkkiäkös sitä keksii uuden tai kaivaa esiin vanhan.

Muutoinkin keskustelu ääriliikkeiden osalta on vinoutunut. Ääriliikkeet saavat kannattajansa yhteiskuntaan pettyneistä, jotka haluavat korvata nykyisen järjestelmän kokonaan uudella. Yhdistyksiä kieltämällä itse ongelma, eli yhteiskunta joka tuottaa pettymystä, ei kuitenkaan korjaannu. Se on toimi toiminnan itsensä vuoksi, näytetään siltä että tehdään jotain. Aiempaa kokemustahan Suomessa jo on Pekka Siitoinin järjestöjen osalta. Kun edellinen kiellettiin, ukko perusti uuden. Muutoin sitten onkin ollut jo pitemmälle menevää keskustelua yhdistysten kieltämisestä. Esimerkiksi vihreiden aivan ilmiselvänä tavoitteena on kieltää Suomen Sisu, jota ainakaan ei voi väkivaltaisuudesta syyttää eikä äärimmäisyydestäkään – mutta mikäli aletaan todella tulkita vaikkapa vihapuhetta vakavana rikoksena ja Sisun toimintaa siihen yllyttämisenä, niin Pandoran lipas on avattu.

Näkisin, että ääriaineksia tuottaa tunne sosiaalisesta turvattomuudesta. Meidän talousjärjestyksemme ja globalisaatiota syleilevä politiikkamme tuottaa pätkätyöläisiä, juuriltaan revittyjä lähiöiden yksiöasukkeja ja kokonaan yhteiskunnasta pudonneita. Yhteiskunnan ulkopuolelle putoaminen tai pelko siitä on omiaan etsimään vaihtoehtoista tapaa vaikuttaa, koska hävittävää ei ole. Lisäksi on monia kysymyksiä, joita ei koeta välttämättä kaikilla alueilla välittömäksi uhaksi, mutta välilliseksi tai aikaa myöten kasvavaksi ainakin – esimerkiksi maahanmuutto. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi useilla on tunne siitä, että näihin asioihin ei meidän poliittisessa järjestelmässämme voi vaikuttaa, koska ääntään ei saa kuuluviin. Siihen on syynä betonoitu puoluekenttämme, ja se tulisi murtaa. Mikäli eri kansanliikkeet saisivat paremmat mahdollisuudet murtautua eduskuntaan, olisi poliittisen osallistumisen tunne aivan toinen. Populismiahan se lisäisi, mutta sehän on vain hyvä asia.

Linnoitettu eduskunta

Suomen puolueita betonoi paikalleen vaalijärjestelmän täysin tarkoitushakuisesti hiottu ulos sulkeva toimintatapa, käytännössä yhä täysin kansanedustajapaikkoihin sidottu puoluetuki ja vakiintuneita eduskuntapuolueita suosiva verorahoitteinen media. Uskokaa tai älkää, aina ei ole ollut näin. Kirjoitan nyt täysin puolueellisesti eduskuntaan pyrkivän puolueen, siis Seitsemän tähden liikkeen, kannattajan näkökulmasta. Tässä korjausehdotuksia muutamiin edellämainituista vioista.

Useimmiten uudet puolueet rakentuvat jonkin henkilön ympärille, ja niin teki myös Perussuomalaisia edeltänyt Suomen Maaseudun Puolue, SMP, joka oli alun perin nimeltään Suomen Pientalonpoikien Puolue. Muistan hyvin, kuinka Perussuomalaisten ensimmäistä jytkyä etukäteen vähäteltiin toteamalla, että Soinia ei voi äänestää muualla kuin Uudellamaalla. Soini onnistui kanavoimaan kuitenkin oman kannatuksensa muidenkin vaalipiirien ehdokkaille, ja puolue kasvoi. Kyse ei siis ollut silloinkaan kokonaan uuden puolueen tulosta eduskuntaan. Aiemman Vennamon ja puolueensa läpimurron mahdollisti kuitenkin tuon aikainen käytäntö, jossa kansanedustajaehdokas sai olla ehdolla vaikka kaikissa Suomen vaalipiireissä ja lopulta valita sen vaalipiirin, josta otti kansanedustajan paikan vastaan. Mahdollisissa muissa voitetuissa piireissä eduskuntaan nousi listalta seuraava. Tämä käytäntö on poistettu, jotta uusien liikkeiden läpimenomahdollisuuksia suitsittaisiin.

Vaalirengas

Ennen on ollut käytössä myös ns. vaalirengas, eli puoluetta painottava vaaliliitto. Siinä missä nykyisen vaaliliiton ideana on, että esimerkiksi kahden puolueen ehdokkaat käsitellään yhtenä listana, oli vaalirengas paljon kohdentavampi. Vaalirenkaan muodostaneista puolueista läpi meni enemmän ääniä kokonaisuudessaan saaneen puolueen eniten ääniä saanut ehdokas – eli ensin katsottiin järjestys vaalirenkaan puolueiden välillä, ja vasta sen jälkeen menestyneemmän puolueen ehdokkaiden välillä. Vaalirengaskäytäntö mahdollistaisi aivan eri tavalla esimerkiksi kaikkien eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaaliliiton, kun äänien keskittämisestä tai hajautumisesta ja siten eduskuntapaikan menettämisestä ei tarvitsisi olla huolissaan. Tähän mainittakoon, että Seitsemän tähden liike ei suunnittele vaaliliittoja.

Uudemmat konstit

Uudemmista konsteista on mainittava ”reilumpi puoluetuki”-aloite. Siinä ideana oli puoluetuen jakaminen puolueiden äänimäärän, ei kansanedustajapaikkojen mukaan. Puoluetuen rajana olisi 5000 ääntä. Tietystikään eduskuntapuolueet eivät tähän suostuneet, sillä sehän olisi leikannut heidän omaa puoluetukeaan. Keksittiin vesitetty malli, jossa puoluetukea voi saada 2% valtakunnallisella kannatuksella, vaikka ilman kansanedustajia jäisikin. Näin on käynyt viimeksi 1960-luvulla samaisellekin Veikko Vennamolle puolueineen. Perussuomalaiset äänestivät tietysti vesitetyn ehdotuksen puolesta, suuren puoluetuen saajia kun tuolloin jo olivat.

Yksi suurimmista eduskunnan ulos sulkevista voimista on ns. ”piilevä äänikynnys”, joka johtuu vaalipiirijaosta. Esimerkiksi Lapissa on puolueen saatava kerrassaan 12% kaikista vaalipiirin äänistä. Väyrynen sai presidentinvaaleissa Lapissa noin 17% kannatuksen, mikä ennustaa hyvää. Kuitenkin on niin, että viime eduskuntavaaleissa jäi ilman eduskuntapaikkoja kaksi puoluetta, joiden valtakunnallinen äänimäärä olisi maalasjärjellä paikkaan riittänyt. 0,5 prosentin kannatuksellahan tulisi kaksisataapaikkaisesta eduskunnasta irrota yksi paikka. Tämän saavuttivat Piraattipuolue ja Itsenäisyyspuolue, ja siihen ovat aiemmin yltäneet ainakin kommunistit ja Itsenäisyyspuoluetta edeltänyt Vapaan Suomen Liitto.

Mikäli koko ehdokkaiden vertausluku laskettaisiin koko maan äänimäärän mukaan, olisi tulos juuri sitä, mitä se tukkimiehen matematiikalla tulisi ollakin. Ja koska listat olisivat edelleen vaalipiirikohtaisia, eivät kaikki kansanedustajat olisi Uudeltamaalta.

Tässä ehdotuksia Suomen demokratisoimiseksi ja äänen antamiseksi niille, jotka tuntevat sen kadottaneensa. Muuten olenkin sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.

AkseliErkkil
Sitoutumaton Kittilä

Olen vuonna 1991 syntynyt sälli Kittilästä. Olen entinen PS:n jäsen, erosin 2014 ja sen jälkeen olen ollut mukana eri EU-vastaisissa liikkeissä. Kotikunnassani olen sitoutumattoman Kuntalaislistan valtuutettu. Arvokonservatiivi, maalaismielinen ja talouspuolella vasemmalla. Eli vähän kuin 1980-luvun suomalaisen politiikan arkkityyppi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu