Kaikki puolueet hallitukseen?
Olen viime päivinä ajatellut isoja asioita. Norsujen ja kerrostalojen lisäksi ovat ajatukseni viipyneet Suomen poliittisessa järjestelmässä ja siinä, kuinka siitä voisi tulla parempi. Hyvää hyvyyttäni kerron teillekin ratkaisuni, joka puhdistaa tahrat ja poistaa lian.
Suomen poliittisessa järjestelmässä on yksi perustavaa laatua oleva vika: se nojaa enemmistöhallituksiin. En toki tarkoita, että sen pitäisi vähemmistöhallituksiin nojata ja hallitusten kaatuilla. Enemmistöhallitusjärjestelmästä sikiää kuitenkin koko joukko uusia ongelmia.
Kukaan ei tiedä, mitkä puolueet hallituksen muodostavat. Vaalien alla äänestäjällä ei ole mitään takeita siitä, millainen on tuleva hallituspohja ja näin ollen Suomen poliittinen suunta seuraavan neljän vuoden ajan. Räikein esimerkki tällä vaalikaudella tästä oli Perussuomalaiset. Heidän äänestäjäkuntansa oli heterogeenistä, vasemmalta ja oikealta tullutta väkeä. Asettuminen porvarihallitukseen ei varmasti miellyttänyt SDP:stä muuttaneita perussuomalaisten äänestäjiä. Itse asiassa nykyinen hallituspohja muokkasi jopa Perussuomalaisista irrottautunutta Sinistä Tulevaisuutta – lyön vaikka vetoa, että punamultahallitukseen jäävä Siniset ei olisi yrittänytkään profiloitua verokapinapuolueeksi. Puolueen idea keksittiin hallitusratkaisun pönkittämiseksi, ei päinvastoin.
Ruotsissa asia hoidetaan blokeilla. Puolueet ovat liittoutuneet jo etukäteen, ja äänestäjät äänestävätkin hallitusohjelmien välillä. Nyt kuitenkin näemme, että tämäkään malli ei kanna, kun Ruotsidemokraatit aivan oikeutetusti ovat vallanneet tilan blokkien välillä, ja kumpikaan leiri ei saavuta enää enemmistöasemaa.
Hallitusohjelma lukitsee politiikan. Kun osa puolueista tekee naimakaupat, he laativat hallitusohjelmaksi kutsutun asiakirjan. Ohjelma on tietysti oltava, ja kuten edellä sanottu, kukaan ei ennen vaaleja tiedä sen sisältöä. Hallitusohjelmasta tulee kuitenkin pakkopaita, koska hallituspuolueilla on poliittinen pakko pitää siitä kiinni ja vaatia muiltakin sen pilkuntarkkaa noudattamista. Me olemme hyväksyneet viime vuonna tuon joten teidän on nyt pakko hyväksyä tämä, vaikka hallituskauden aikana on tilanne jo elänyt. Lisäksi tulkinnat hallitusohjelman sisällöstä aiheuttavat skismaa puolueiden välille.
Puoluekuri tappaa persoonat. Kun hallituksen ja opposition välinen kuilu on syvä ja kaikki päätöksenteko perustuu joskus niukkaankin enemmistöön, on puolueissa pakko harjoittaa tiukkaa puoluekuria. Tällöin yksittäisten kansanedustajien persoonallisia, jopa mielikuvituksellisia ideoita suitsitaan ja toisaalta sitovan hallitusohjelman ulkopuolisia ratkaisuja ei juuri näy. Puoluekuri toimii molempaan suuntaan, oppositiossakin on vähän pakko olla hallitusta vastaan. Hyvällekään idealle ei saa kannatusta hallitus-oppositio-rintaman yli.
Oppositio on merkityksetön. Pienpuolueissa toimineena olen kuullut moneen kertaan lauseen, kuinka eduskunnan ulkopuolisia puolueita äänestäessä ääni menee hukkaan. Noh, hukkaan on mennyt nytkin lähes puolet suomalaisten antamista äänistä – oppositio kun ei tietystikään saa mitään esityksiään läpi. Tämä johtaa myös Suomen politiikan surullisimpaan ilmiöön: lähes varmasti suurimmasta oppositiopuolueesta tulee seuraava pääministeripuolue. Olkoonkin, että viime vaalikaudella Keskusta ei ollut suurin oppositiopuolue. Vuoron vaihtuessa mikään ei kuitenkaan muutu, ei ainakaan siinä määrin kuin vaaleissa on annettu ymmärtää. Eikä tietenkään, sillä oppositiossa sai puhua niitä näitä vailla pelkoa, että mitään menisi läpi. Ja edelleen, kaikki riippuu tulevasta hallituspohjasta.
Niukalla enemmistöllä voi juntata läpi vaikka mitä. Tästä polttavin esimerkki on SOTE-uudistus. Mikäli huonosti käy, hallituspuolueet junttaavat läpi täysin suden SOTE-mallin, joka mullistaa koko Suomen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Tämä onnistuu yhdenkin äänen enemmistöllä vaikka hallituskauden viimeisellä viikolla, vaikka mielipidetiedusteluista osattaisiin jo lukea, että hallituspuolueilla ei ole kansan enemmistön tukea. Tämä on kestämätön tilanne.
Kaikki puolueet hallitukseen
Toimittuani nyt viitisen vuotta kuntapolitiikassa olen sitä mieltä, että kuntapolitiikan peruskiveä, eli suhteellisen vaalitavan kautta jaettavaa hallitusta ja lautakuntia, tulisi soveltaa myös valtakunnantasolla. Hallitus ei tarkoittaisi siis arkikielessä ministereitä ja heitä tukemaan asettuneita puolueryhmiä, vaan erillistä toimeenpanevaa elintä, jossa olisi edustus kaikista eduskuntapuolueista suhteellisen vaalitavan mukaan. Kaikkein pienimmät tietysti jäisivät ilman, sillä kahdensadan jäsenen hallitustahan meillä ei voi olla.
Mikäli asia järjestettäisiin näin, joutuisivat puolueet tekemisiin toistensa kanssa. Enemmistö eduskunnassa pitäisi hankkia joka äänestyskerta uudelleen, ja poliittinen päätöksenteko tapahtuisi enemmän ajassa kuin nykyisellä nelivuotissuunnitelmamallilla. Tietysti olisi olemassa junttausta, mikäli kaksi tai useampia puolueita löytäisi toisensa. Mutta se löytyisi edestä, kun päätetään seuraavasta asialistalla olevasta asiasta, eikä aiempi kaveri välttämättä enää tuekaan. Politiikasta tulisi paljon kompromissihakuisempaa, eikä kilpailua siitä, kuka saa eniten muutettua rakenteita hätäisesti neljän vuoden enemmistön aikana.
Myös yksittäiset kansanedustajat voisivat saada ajatuksiaan läpi. Koska opposition ja hallituksen välistä jakolinjaa ei olisi, voisivat kansanedustajat löytää ajatuksilleen tukea muista puolueista helpommin. Kunnissakin on yksittäisen valtuutetun mahdollista saada ajatuksiaan läpi ilman oman puolueensa enemmistön tukea, mikäli tarjoaa hyvin mietittyä aloitetta, josta muutkin haluavat kunnian itselleen.
Puolueet joutuisivat aivan eri tavalla kirkastamaan omaa kilpeään. Koska ”JAA” tai ”EI”-napin painaminen ei olisi vakio hallitus-oppositioasetelman puuttuessa ei ohihuutamisella menestyisi. Omia arvoja tulisi punnita joka asian kohdalla erikseen ja perustella ratkaisu äänestäjille, sillä tässä järjestelmässä jokainen puolue on potentiaalinen kuninkaantekijä. Nykyisellään äänestäjä on siksikin valveutunut, ettei odotakaan oppositiotuomion puolueelleen tultuaan muuta kuin hallituksen jokaisen esityksen vastustamista.
Ei pelkkää hyvää
Eihän tässä mikään autuaaksitekevä ratkaisu ole tarjolla. Kuten sanottu, voivat puolueet juntata edelleen ja sopia piilossa vaikka omasta blokkiohjelmastaankin. Se olisi kuitenkin paljon riskialttiimpaa kuin nykyisellään, sillä äänestäjä ei sitä pitäisi itsestäänselvyytenä. Kansanedustajat voisivat myös ruveta vikuroimaan ryhmäänsä vastaan, koska piilo-ohjelmaan ei olisi tullut sitouduttua julkisesti. Järjestelmä, jossa hallituksessa ja myös ministerinpaikoilla olisi edustusta kaikista puolueista, rankaisisi junttaajia aivan varmasti.
Voi myös olla, ja on jopa todennäköistä, että käytettäisiin suurimpien kaupunkien tapaan ns. pormestariohjelmaa. Se kuitenkin olisi paljon nykyistä hallitusohjelmaa demokraattisempi tapa hallita maata neljä vuotta, sillä sen laatimiseen osallistuisivat kaikki, ja kaikki haluttaisiin saada siihen mukaan. Yhdelle puolueelle ei haluttaisi antaa mahdollisuutta olla oppositiossa protestikanavana.
Tämmöstä. Kuulemma muuten on Johannes Virolainen ollut aikanaan kanssani tästä asiasta samaa mieltä. Tietysti asia on niin päin, että Vironperän Jussi oli jo tuolloin minun linjoillani.
Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulisi erota eurosta ja EU:sta.
Hyvä pohdiskelu. Minäkin olen tuota ehdotellut jo vuosia.
Ilmoita asiaton viesti
No oisko suora kansanäänestys hyvä? Jos kaikki puolueet hallituksessa, vois käyä niinko yritystukien kans, ei mithän päätöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulo0staa just hyvältä. Hassua, että tuli ilmotus vasta nyt sinun kommentiasta!
Ilmoita asiaton viesti
Minustakin hyvä ehdotus. Muutosta ei luonnollisesti saa läpi ennen kuin poliittinen päätöksenteko on ajautunut vihoviimeiseen nurkkaan. Ja kansanedustajilla on vielä yksi optio, jota he ovat käyttäneetkin:
-kauhotaan kansanvalta kasaan ja jaetaan se kaksin käsin (hallitus + oppositio) ulkopuolisille. Siitä saa palkkiovirkojakin!
Vallan poisantaminen on OK, sillä se samalla heikentää edelleen nykyistä teatteria. Kun valta on aivan kokonaan annettu pois, otamma sen sitten takaisin. Tosin silloin Kittilässäkin on vieraita tankkeja ja pommeja, mutta tankeista loppuu öljy viimeistään 2040 -luvulla.
Ja yhden asian voin tekniikan miehenä taata: uusiutuvalla energialla toimivaa tankkivaunua ei tule!
Ilmoita asiaton viesti
Ei kuulu monipuoluesysteemiin. Homma on enempi menossa kunnissakin ”hallitukseen” (pormestarikoalitioon) ja oppositioon.
Ilmoita asiaton viesti
On pitkälle samaa mieltä, että Suomessa on nykyään yksipuolue- ja yksi-ideologiajärjestelmä. Erot esimerkiksi uskovaisten ja ”sosiobiologistien” ovat näennäisiä, ja nuo jopa ”täydentävät toisiaan”. Eikä kummankaan filosofialla ole tieteessä mitään virkaa, eikä muutenkaan yhteiskunnassa.
Monipuoluesysteemiin kuuluu, että valtiokoneistossa on myös johtavan puolueen, ideologian ja mmyös itse järjestelmän vastustajia, ja maassa on paikallishallinnollisesti myös opposituoiden johtamia alueita. Eri puolueilla on oma lehdistö ja muu media, jonka lisäksi on kaupallista mediaa.
USA on kaksipuolue- mutta yksi-ideologiajärjestelmä.
Intia on monipuoluejärjestelmä ja esimerkiksi Italia on ollut joskus sellainen, Suomikin on ollut joissakin suhteissa ennen, mutta ei ole enää.
Venäjä ja USA ovat ehkä kehittymässä monipuoluesyteemeiksi. Se olisi erittäin toivottavaa.
Ilmoita asiaton viesti