Mitä Perussuomalaisissa oikein tapahtui?

Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Perussuomalaiset valitsi puheenjohtajakseen europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon. Pian puoluekokouksen jälkeen puolueen eduskuntaryhmä hajosi, ja hallitustaivalta kannattanut osa puolueesta perusti oman puolueensa nimellä Sininen tulevaisuus. Kirjoitin tuolloin asiasta, mutta kirjoitan uudestaan ja yritän katsella, mitä Perussuomalaisissa tapahtui ja mihin puolue menee.

Ensin kertaan hieman omaa historiaani. Liityin Perussuomalaisten toimintaan aikanaan 16-vuotiaana. Ensin yhteyshenkilöksi, sitten puolueen jäseneksi tultuani täysi-ikäiseksi. Perustin Kittilän Perussuomalaiset ry:n ja osallistuin puolueen toimintaan Lapin piirihallituksessa. Kuntavaalit 2012 voitimme, että tyrät rytkyivät. 2014 kuitenkin erosin puolueesta. Puolueen sisäinen tilanne oli riitainen ja kehno. Puolue-eliitti oli jo siivoamassa puoluetta hallituskelpoiseksi. Nähtävissä oli, että puolue lipsuu ”kravattikaulojen” puolueeksi, kun se aiemmin oli ollut vähän homssuinen tuulipukukansan ja rantojen Reinojen poppoo.

En ole vakavasti katunut eroani puolueesta, vaikka poliittinen elämä suurten puolueiden ja puoluetukimafian ulkopuolella on rankkaa. Olen etsinyt kotia pienpuoluekentällä, jolla puolueet ovat tuulisia johtuen jäsenistön pienestä määrästä. Nyttemmin olen kotona tukiessani Paavo Väyrystä hänen pyrkimyksissään. Äänestinhän Paavoa jo 2012, vaikka oli Perussuomalaisten toiminnassa syvällä. Ilmoitin kantani tuolloin Hanna Mäntylän Facebook-saarnan kommenteissa, ja sain seuraavassa piirihallituksessa haukut. No, haukut eivät auttaneet, äänestinhän Paavoa myös 2018 ja keräsinpä kannattajakorttejakin. Kunnanvaltuustoon pääsin perustamallani sitoutumattomalla listalla.

Miten tähän tultiin?

Mutta takaisin Perussuomalaisiin. Puolueen hajotessa, tai paremminkin Sinisten lähtiessä kävelemään kirjoitin, että Perussuomalaisissa vaikutti kaksi voimakasta suuntausta. Kansallismielinen ja EU-vastainen suunta, sekä kristillissosiaalinen suuntaus. Nämä eivät ole toistensa vastakohtia ja esiintyivät usein limittäin. Puolue muistutti kovasti vanhaa SMP:tä, tai ainakin sitä kuvaa, minkä olen SMP:stä saanut.

Menemällä hallitukseen Perussuomalaiset teki kardinaalivirheen hallituspohjan suhteen. Jo vaaleissa oli näkyvissä, että seuraava hallitus muodostetaan Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten varaan. Heti vuonna 2015 Perussuomalaiset nieli purematta Kreikan tukipaketin, mukaan lukien nekin kansanedustajat, jotka eivät loikanneet Sinisiin. Pakolaiskriisin aikana puolue esiintyi muutamista edustajista poiketen liian rauhallisesti. Näin ollen kansallismielinen suuntaus sai kylmän suihkun niskaansa. Vaikka pakolaispolitiikka teoriassa kiristyi, ei se estänyt turvapaikanhakijamäärien räjähtämistä, kun volyymit kasvoivat valtaviksi. EU-politiikassa suunta ei taas muuttunut yhtään. Tässä on pakko mainita, että EU:n yhteisen puolustuksen suhteen on koko puolue esiintynyt puolustusyhteistyön puolesta, eivät tässäkään ainoastaan Siniset.

Koska hallituspohja oli läpeensä porvarillinen, tiesi meno leikkauksia, työntekijää kurmoottavia ”yhteiskuntasopimuksia” jotka kutistuivat kikyksi, hallintarekistereitä ja työttömien aktiivimalleja. Aktiivimallikin on muuten peräisin ajalta, jolloin Perussuomalaiset toimivat vielä yhtenä puolueena, siitäkään ei voi koko vastuuta Sinisille siirtää. Joka tapauksessa sekin väki, joka lähti Perussuomalaisiin sosiaalisen ahdingon, huonon toimeentulon tai minun laillani pienen herravihankin saattelemana, ei saanut sekään haluamaansa. Tuskin yhdenkään puolueen kenttä on koskaan ollut niin käärmeissään kuin Perussuomalaisten kenttä oli. Oli aivan selvää, että protesti näkyy ja kuuluu puoluekokouksessa.

Toivoin aikanaan, että Vesa-Matti Saarakkala haastaa istuvan puoluejohdon. Hän oli minun mielestäni oikein sopiva mies puheenjohtajaksi. Nuori ja radikaali, ja hänessä oli ominaisuuksia, jotka kelpaisivat kaikille eri PS:n kuppikunnille. Kaikeksi harmiksi Saarakkala kaiketi taipui harjauksen edessä. Vaalikauden alussahan hän oli Perussuomalaisten sisällä yhden miehen oppositio, mutta ajan oloon taipui ja heittäytyi virran mukana mm. kannattamaan EU:ta mukamas Venäjän uhan takia. Niin kävi, että protestikanavaksi tuli Halla-aho, joka sitten voitti. Minä luulin, että Halla-ahon voiton jälkeen Perussuomalaisen kannatus nousisi nopeasti noin 13-15% tietämille, mutta ei näy nouseen. Miksi?

Sinisten kanssa riitely

Vieläkin, vuosi puolueen hajaannuksen jälkeen, näkee persujen puheenjohtajaansa myöten kuittailevan Sinisten suuntaan. Internetissä aktiivisten toimijoiden jutuissa tämä toistuu vielä useammin. Huudetaan loikkareista, maanpettureista ja hillotolpista. Miksi? Onko Sinisten 1.5% kannatuksesta järkevää tavoitella ehkä kymmenesosaa, mikä sieltä olisi lohkaistavissa? Voidaanko nämä kannattajat saada lyömällä lyötyä? Tuskin. Suuri äänestäjäryhmä ei jaksa välittää puolueiden välisistä kahinoista.

Vaikka kirjoitan Sinisistä ymmärtävämpään sävyyn kuin on totuttu, ei se tarkoita että pitäisin ensin eduskuntaryhmä ”Uuden Vaihtoehdon” ja sittemmin Siniseksi Tulevaisuudeksi ristityn puolueen perustajien tekoja oikeutettuina tai oikeina. Se oli eduskunnassa mitä rumin temppu. Kun minä erosin puolueesta, jäin Kittilässä PS:n valtuustoryhmään, sillä kuntavaalien 2012 ohjelmahan oli osin minun kynästäni. En vaihtanut ryhmää tai kääntänyt kantojani. Sinisten johto halusi säilyttää ministeripaikat ja siihen jotenkin narutettiin nuoria edustajia.

Sen sijaan tunnen myötätuntoa niitä Sinisiä kohtaan, jotka toimivat paikallistasolla. He ovat ansassa, eikä siinä ole mitään aihetta ilkeään, vahingoniloiseen nauruun. Tuskin he vakaumuksellisista syistä siirtyivät toimimaan puolueeseen, jossa on loikkarin ja pettäjän leima päällä. Monia näistä toimijoista tunnen persuvuosiltani, ja tiedän heidät erittäin teräviksi ja aikaansaaviksi kunnanvaltuutetuiksi, lautakunnan jäseniksi ja järjestötyömyyriksi. Uskon tuntevani puolueen ja sen toimintatavat tarpeeksi hyvin kehittääkseni teorian, miksi lopulta niin moni paikallispersu loikkasi Sinisiin. He olivat paikallisella ja piirin tasolla tukeneet istuvaa johtoa, uskollisia ja tunnollisia kun ovat. Tämä oli tietysti heitä hyödyttänyt.

Kun Halla-ahon porukka voitti, saivat näiden vastavoimat puoluetoimiston lyömäaseekseen. Taisipa uusi puoluejohto kannustaakin mahdollisten loikkarien ilmiantoon, ja se on jokaisen paikallispolitiikkaa tuntevan silmissä virhe. Politiikassa omat ovat aina pahin vastustaja, ja voitonriemuiset halla-aholaiset alkoivat savustaa alakynteen jääneitä vastustajiaan ulos. Näin syntyi Sinisille oma kenttäväki. Vaikka he toistivatkin erotessaan mantran ”arvopohjasta”, en tiedä ketään paikallistason loikannutta, joka olisi ”suvakki” sanan varsinaisessa merkityksessä. Koko tilanne juontuu paitsi siitä, että Sinisiin loikanneet olivat huonoja häviäjiä, olivat halla-aholaiset yhtä lailla huonoja voittajia.

Epäselvä tai olematon linja

Voittaessaan Halla-aho totesi, että puolueen vanhat ohjelmat ovat voimassa. Tällä hän kuittasi arveluihin, tuleeko Perussuomalaisista niin sanottu yhden asian liike, tai oikeammin kahden, kun lasketaan erikseen maahanmuutto- ja EU-kriittisyys. Näihin arveluihin Halla-aho on usein myös todennut, että muita puolueen kantoja kuin maahanmuuttoa ja EU:ta koskevia ei uutisoida. Totta kuitenkin toinen puoli.

Oireellista mielestäni oli, että median aina seuraama vappupuhekin pyöri tiukasti maahanmuuton ympärillä. Vappuna otetaan kantaa perinteisesti työhön, mutta vappuna maahanmuutosta meuhkaaminen ei ole oikea tapa erottua puolueena. Kaikkihan jo tietävät, mitä mieltä Halla-ahon PS maahanmuutosta on, mutta kukaan ei tiedä, mikä tulee olemaan puolueen talouspoliittinen linja, tai minkä asenteen puolue ottaa suhteessa työmarkkinajärjestöihin. Se olisi vappuna kiinnostanut monia, varmasti monia perussuomalaisiakin. Ehkä juuri siksi sitä ei kuultu.

Kun erosin Perussuomalaisista, sanoin että puolueessa ei juuri ole yhdistäviä tekijöitä EU:n ja maahanmuuton kritiikin lisäksi. Tämä tilanne on syventynyt, kun talousoikeistolainen linja puolueessa on vahvistunut tasavahvaksi työväenpuoluetta etsineiden rinnalle. Puolueessa oli Keskustaan pettyneitä, ikään kuin uusvennamolaisia, vasemmistopuolueista tulleita ja myöhemmin myös entisiä kokoomuslaisia. On selvää, että yhtenäispuolueena tulee vielä eteen näiden ryhmien välienselvittely. Nytkin saa puolueesta ristiriitaisen kuvan: nuorisojärjestön johto taputtaa työehtosopimusten yleissitovuuden purkamiselle, vanhempi väki taas hyrisee tyytyväisenä kun Matti Putkonen selittää loikkarien olevan porvarien taskussa, mutta aitopersut eivät pettäneet. Tämä on vastaava tilanne kuin jos puolueen varapuheenjohtaja puhuskelisi pakolaiskiintiön nelinkertaistamisesta, mutta se ei ole yhtä näkyvää.

Aiemminhan Perussuomalaisten kannattajat, minä myös, toistelimme Soinin sosiaalisia iskulauseita. Pannaan sileäkätiset maksamaan! Varallisuusvero takaisin, sen muuten poisti mukamas työväenpuolue SDP! Verot maksukyvyn mukaan! Työttömille ei kursseja, vaan töitä! Ei lakkauteta enää kyläkouluja! Kaikki nämä Soini petti mennessään porvarihallitukseen. Mutta tuona aikana ja jo ennen sitä muuttui ensin puolueen nuorisojärjestö Simon Elon johdolla amerikan republikaanien fanikerhoksi, ja kokoomusnuoria muistuttava sävy sen kuin syvenee. Samalla puolue arvostelee eduskunnassa aktiivimallia ja porvari-sotea, kun oppositiossa ollaan.

Useille äänestäjille ei ole vielä selvää, mitä muuta PS ajaa kuin pienempää maahanmuuttoa. Äänestäjät kun äänestävät usein elämäntilanteensa mukaan, ja harvan arjessa maahanmuutto on ainoa vaikeus. Kenellekään ei riitä se, että todetaan vanhojen ohjelmien olevan voimassa, koska kukaan ei niitä ohjelmia enää muista. Nyt odotetaan linjanvetoja puolueen johdolta.

Summa summarum

Kirjoituksesta tuli pitkä ja kriittinen. Moni perussuomalainen kokee tietysti puolueensa ainoana oikeana niin kuin pitääkin, mutta ulkopuolinen näkökulma on tässä. Puolue tulee varmasti vielä monen valinnan paikan eteen. Maaseutu vai kaupunki, työ vai pääoma, uskonto vai maallistuminen ja mitä vielä. Mestarillista olisi keksiä kompromisseja näihin kysymyksiin, mutta vaikeaa se on. Pioneerien mielestä olet fasisti, fasistien mielestä pioneeri.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.

Akseli Erkkilä (Kansalaispuolue, kunnanvaltuutettu listalta Kittilän Kuntalaislista)

8.5.2018

AkseliErkkil
Sitoutumaton Kittilä

Olen vuonna 1991 syntynyt sälli Kittilästä. Olen entinen PS:n jäsen, erosin 2014 ja sen jälkeen olen ollut mukana eri EU-vastaisissa liikkeissä. Kotikunnassani olen sitoutumattoman Kuntalaislistan valtuutettu. Arvokonservatiivi, maalaismielinen ja talouspuolella vasemmalla. Eli vähän kuin 1980-luvun suomalaisen politiikan arkkityyppi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu