Hajauttamalla helpotusta vanhuspalveluihin?
Kuluvalla viikolla on Suomessa kohistu pääkaupunkiseudun kotihoidon tilasta, kun kotiutettu vanhus oli löytynyt kotoaan kuolleena. Kuolemasta oli kulunut viikkoja. Syynä on ilmeisesti ollut järjestelmän tietokatko. A-studiossakin asiasta puhuttiin, mutta mielestäni yksinkertainen ratkaisu jäi vähälle huomiolle.
Tämä tapaushan ei ole ensimmäinen laatuaan, vaan muumioituneita ruumiita on löytynyt kaupunkikeskuksissa kotoaan ennenkin. A-studion keskustelussa nousi kuitenkin esille kotihoidon yleinen tilanne, jossa vanhusten koetaan jäävän heitteille, ja ei ainoastaan koeta, vaan näin todella on. Ohjelmassa vieraillut omainen kertoi myös isänsä kotihoitajina toimineen parhaillaan kymmeniä eri ihmisiä muutaman kuukauden aikana. On selvää, että kotihoidon tavoite, eli laadukas hoito ja turvallinen elämä kotona ei näin voi toteutua.
Ohjelmassa oli vieraana myös muistaakseni Espoon (vai Vantaan, täältä pohjoisesta katsoen olette yhtä Helsinkiä kaikki näin leikillisesti sanoen) perusturvajohtaja, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) sekä peruspalveluministeri Annika Saarikko (keskusta). Luonnollisesti ministeri ja perusturvajohtaja olivat ohjelmassa puolustuskannalla. Ministerin kritisointi on aiheellista sen vuoksi, että valtion toiminhan on kuntien ruuvia kiristetty jatkuvasti. Mutta perusturvajohtaja saa minulta hieman ymmärrystä.
Suurella järjestelmällä on suuren järjestelmän heikkoudet
Olen itse Kittilän sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen. Meillä kotihoitoon on satsattu paljon, kuten muuallakin. Meillä asiakasmäärä on tietysti paljon pienempi kuin pääkaupunkiseudulla, vaikka vanhusten suhteellinen määrä on suurempi. On joka tapauksessa niin, että suuressa järjestelmässä yksi asiakas on paljon pienempi kuin pienessä järjestelmässä. Ja se on organisaation, ei sen johdon luonne. Kun asiakkaita on tuhatpäin ja pelkkiä kotihoitajia yhtä paljon kuin Kittilän kunnalla työntekijöitä yhteensä, kasvaa aivan selkeästi riski asiakkaan hukkumiselle järjestelmään. Aivan varmasti sosiaali- ja terveyspuolen johtavan virkamiehet ovat henkisesti valmistautuneet näihin tapauksiin. Mikäli he ottaisivat jotenkin henkilökohtaisesti nyt tapahtuneen kaltaiset tapaukset, olisivat he pian oman järjestelmänsä mielenterveyspalvelujen asiakkaina.
Hoitajien vaihtuvuus selittynee sillä, että vakituinen hoitaja sairastelee, ja häntä sitten paikataan hoitajilla, jotka ovat ns. vakituisia tuuraajia yhdestä poolista. Tämä on vain arvio, mutta kuvittelemani tilanne on todennäköinen monissa suurissa kunnissa. Kun hoitaja ei ole juuri koskaan sama, ei tieto kulje. Sijaistajan hommasta vaikean tekee se, että asiakaskäyntejä on samalle päivälle useita, ja käynnit lyhyitä. Tämä on raskasta paitsi hoitajille, jotka joutuvat jättämään kotiinsa vanhuksen joka usein haluaisi seuraa, myös tietysti itse asiakkaille, siis vanhuksille.
Pienillä paikkakunnilla on paremmat olosuhteet
Silmiinpistävää on, että uutiset heitteille jääneistä vanhuksista kantautuvat useimmiten suurista keskuksista, vaikka pienten kuntien ikärakenne on vanhempi. Heitän lonkalta, että maaseudulla ja pienissä keskuksissa ihminen ei huku massaan. Naapurit tuntevat toisensa ja ilmoittavat herkemmin, jos ei tutulla pihalla näy liikettä. Jotkut pitävät tätä maaseudun yhteisöllisyyttä ”kyttäämisenä”, mutta lähimmäisestä välittämistä se on.
Samoin itse vanhuspalvelujärjestelmä hyötyy pienuudestaan. Syrjäseuduilla kotihoitaja saattaa olla samasta kylästä, tai ainakin läheltä. Samoin kotihoitaja tuntee paremmin esimiehensä, ehkä jopa perusturvajohtajan. Tuuraajat tuntevat tuurattavat, ja tieto asiakkaiden tarpeista kulkee paremmin. Myös kunnan vanhuspalvelujen harjoittama palvelutarpeen arviointi onnistuu paremmin, kun seulottavia ei ole tuhatkaupalla. Kotiutettavia on kourallinen, jolloin ei hukkumisen vaara ole yhtä suuri.
Samoja ongelmia pienten kuntien kotihoidolla tietysti on. Resurssien kanssa taistelua kasvavien asiakasmäärien ja valtion harjoittaman politiikan vuoksi. Tavoitteena on lähes kaikkialla kotiin hoitamisen lisääminen laitoshoidon sijaan. Kokonaan ei voida laitoshoitoa lakkauttaa. Kittilässä on saatu jopa moitteita siitä, että meillä palvelut ovat liian kattavat, ja palveluasumisen piirissä liian suuri osa vanhuksista. Mutta se on seurausta siitä, että olemme halunneet panostaa vanhuspalveluihin ja meillä on siihen varaa. SOTE-uudistus toteutuessaan tulee Kittilän palveluja heikentämään. Me pärjäämme paremmin itse.
Kuinka kaupunkien tilannetta helpotettaisiin?
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen arvosteli tietysti opposition edustajana kovasti kotihoidon tilannetta ja vaati toimenpiteitä. Kun toimenpidevalikoimaa sitten kysyttiin, jouduin vähän pettymään. Ratkaisuna oli resurssien lisääminen. En usko, että suurissa keskuksissa ongelmat ratkeavat kaatamalla rahaa niiden päälle. Loppumattomat resurssit tietysti helpottaisivat ongelmia, mutta jossain vaiheessa alkaa lisäresursseista saatava suhteellinen hyöty laskea. Muita keinoja olisi keksittävä, ja uskon pienuuden ekonomian olevan ainakin osa ratkaisua.
Olisiko suurissa kaupungeissa aihetta kerrassaan hajauttaa vanhuspalvelut? Kotihoidossahan käytössä ovat olleet alueellisen tiimit jo kauan, mutta olisiko syytä harkita koko sosiaali- ja terveyspalvelujen hajauttamista niiden keskittämisen sijaan? Hallinnon menoja se tulee lisäämään, mutta hallinnollisesta kriisistähän nyt on kysymys. Lopultahan kaikessa politiikassa on kyse vähiten huonon vaihtoehdon etsimisestä, ja siinä tuppaavat erimielisyydet tulemaan näkyville.
Toinen vaihtoehto olisi pienten kuntien hyödyntäminen vanhuspalveluissa. Suurten kaupunkien tulisi harkita vanhuspalvelujen ostamista pieniltä maalaiskunnilta. Asia tulisi hoitaa esimerkiksi tuetun palveluasumisen, eli käytännössä vuokra-asunto pienessä kunnassa ja siihen tarjottava kevyt hoito, puitteissa ja pienten kuntien tulisi saada täysimääräinen korvaus niistä palveluista, joita ne suurkeskusten asukkaille tuottaisivat. Asuntoja taas tuottaisi joko kolmas sektori tai suuret kaupungit yhdessä pienempiin kuntiin, mikäli kohdekuntien oma asuntotilanne on huono. Kyse ei ole mistään Siperiaan-karkoittamisesta vaan vapaaehtoisuuten perustuvasta palveluvaihtoehdosta. Nykyiselläänhän pienet kunnat ostavat paljon palveluja pääkaupunkiseudun yksityisiltä hoivakodeilta kotikuntalain perusteella.
Näin on tämäkin näkökulma silmienne eteen tuotu.
Kommentit (0)