AkseliErkkila Kansallinen

Joskus keputtaa aivan sairaasti

  • Hankkija-lippiksen kuvissa oli tekijänoikeudet, tässä toiseksi kepulaisin asuste.
    Hankkija-lippiksen kuvissa oli tekijänoikeudet, tässä toiseksi kepulaisin asuste.

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on havaittavissa yhä tänäkin päivänä erikoinen poliittinen ilmiö: Keskustapuolue. Tai tarkemmin ilmaisten talonpoikainen keskusta, sillä voihan olla, että muuallakin on jokin poliittinen liike keksinyt nimetä itsensä keskustaksi. Nyt kun olen ollut osana Paavo Väyrysen perustamaa Kansalaispuoluetta jo jonkin aikaa, lienee paikallaan kirjoittaa minua usein aiemminkin vallanneesta tunteesta: keputuksesta. Keputus ei ole toki ainoa ajatteluani määrittelevä tekijä. Niitä ovat myös esimerkiksi vanhoillisuus, kansallismielisyys ja talousvasemmisto. Mutta nyt keputuksesta.

Keputuksella tarkoitan tietysti kiusoittelevaa viehtymystä keskustalaisuuteen. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisi Suomen Keskusta r.p:n toiminnan tai kannattaisi Sipilää. Itselleni keputus ilmenee esimerkiksi Mikko Alatalon levyjen kuuntelemisena, Kekkosen ja Alkion lukemisena ja autioituneiden kylien läpi ajeluna ja vanhojen, ränsistyneiden kyläkoulujen katseluna. Syrjäkylässä kasvaneena olen tietysti sitä mieltä, että kaupunki vie suomalaiselta sielun. Eihän Suomessa ole luonnollisia kaupunkeja juuri ollenkaan – kaikkihan ne ovat syntyneet jonkin kuninkaan määräyksestä. Vain täällä saa käydä kauppaa, tämä olkoon siis kaupunki.

Talonpoikaisaatteessa viehättää se, että se on käytännössä ainoa aate, jonka voi katsoa kotimaiseksi. Sen ideologit olivat suomalaisia, jotka kehittivät ajatuksensa melko itsenäisesti, toisin kuin Kokoomuslaiset tai Sosiaalidemokraatit, jotka ovat osa pidempää aatehistoriallista jatkumoa. Keskustalaisuus pyrkii olemaan jotenkin kotikutoista. Sipilällä oli puusta veistetty kakkara ja vaha-Juha ja hän ajeli itse rakentamallaan häkäpönttöautolla. Keskustan vaalijulisteiden taustalla usein nähty räsymattokin on erittäin harkittu veto. Tämä on vähän kehno, mutta se on itse tehty. Tämä kristallisoitui minulle kuunnellessani YLEltä Kalle Haatasen ohjelmaa.

Talouspuolella keskustalaisuuteen on vaikuttanut ehkä Alkion hahmottomia ajatuksia enemmän Urho Kekkosen politiikka. Kekkonen jatkoi ja vahvisti Suomessa jo aiemmin alkanutta linjaa, jossa valtio toimi aktiivisesti taloudessa yhtiöidensä ja liikelaitostensa kautta. Tällä tavoin rakennettiin työtä ja hyvinvointia koko Suomeen. Talouspuolella keskustalaisuus oli pitkälti nimensä mukaista – jotain vasemmalta, jotain oikealta.

Keskustalaisuudella ei tarvitse tarkoittaa pelkästään Suomen Keskusta r.p:tä. Maalaisliiton taustalla vaikutti useita suuntauksia. Yksi näistä oli pykäläläisyys, jonka kannattajia oli varsinkin syrjäseutujen pientilallisten keskuudessa. Pykäläläisyys oli kuin vennamolaisuuden esinäytös, herroille vihainen protesti. Vennamolaisuus ja SMP:hän ovat myöskin keskustalaisia aatteita, vaikka SMP vastustikin kovimmin juuri Keskustapuoluetta. Eiköhän vennamolaisuuden rinnalla voi jo puhua väyrysläisyydestä vastaavana keskustalaisena ryhtiliikkeenä.

 

Oman keputukseni historia

Oma keputukseni on jo vanhaa perua. Muistan, kuinka pikkupoikana katselin YLEn Itse Valtiaat-televisiosarjaa. Olin aina kepulaisten puolella. Ne ajelivat eduskuntatalon edessä rinkiä mopoilla ja traktoreilla ja huutelivat ”bensavero alas!”. Muutoinkin kepulaiset olivat Itse Valtiaissa aina vähän konnan roolissa. Varmaankin siksi, että olivat ohjelman ensimmäisinä vuosina oppositiossa.

Perussuomalaisissa toimiessani minua ajoi eteenpäin maahanmuuttokriittinen keputus. Koin Perussuomalaisten olevan sitä, mitä Keskustan pitäisi olla. Minua inspiroi suunnattomasti Perussuomalaisten SMP:läinen perintö, ja olin mielissäni, kun pääsin juttelemaan aivan oikeiden entisen SMP:n kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen kanssa. Yliopistolla tein kandidaatintyöni SMP:n vaaliohjelmissaan käyttämästä retoriikasta.

Erosin lopulta Perussuomalaisista. Puolue oli riitainen, ja hajanainen, ja sitä alettiin valmistella hallituskuntoon. Petyin puolueeseen ja olin oikeassa. Siitä alkoi kuitenkin korpivaellus, joka kulki oman yhdistystoiminnan ja IPUn kautta viimein Väyrysen perustamaan Kansalaispuolueeseen. Keputus ei ole lakannut, päin vastoin. Voin myöntää, että välittömästi PS:n jätettyäni harkitsin jopa Keskustan jäsenyyttä. En kuitenkaan sitä hakenut, ja siihen on syynsä.

Niin positiivisia mielikuvia kuin keskustalaisuuteen liitänkin, en koskaan hakenut Keskustan jäsenyyttä. Enää en edes pääsisi jos hakisin ja haluaisin. Keskustalaisuuden kun on pilannut Keskusta itse. Eivät edes rivikeskustalaiset, vaan Keskusta instituutiona.

 

Miksi Keskusta ei keputa?

Keskustan kenttä on laaja. Keskustan jäseniä on valtavasti, ja suuri osa varsinkin maalaispitäjien keskustaväestä on tolkun porukkaa, ja hajonta on laaja. Keskustasta löytyy kaupunkiliberaalien vastapainoksi valtava määrä uskonnollisia konservatiiveja, Shellin baarissa maailmaa parantavaa lippalakkikansaa, alempia virkamiehiä ja huolittelemattoman näköisinä kunnanvaltuuston iltakoulussa istuvia kyläpoliitikkoja. Tämä valtava kenttäväki masinoi Keskustalle valtavan poliittisen voiman joka neljäs vuosi kuntavaaleissa ja usein onnistuu nappaamaan jopa valtiollisen vallan johtajilleen eduskuntavaaleissa.

Jostain syystä on kuitenkin niin, että 1990-luvulta lähtien Keskustan politiikka on ollut kaikkea muuta kuin edellä kuvailemani kepulaisuus antaisi ymmärtää. Kekkosen rakentamia valtionyhtiöitä on yksityistetty. Palveluja karsitaan. Rajan yli kävelee noin vain 30 000 siirtolaista. Nato harjoittelee Suomessa harva se päivä, ja kauppasaarramme Venäjää. Syrjäseutujen työttömiä kuritetaan hallituksen aktiivimallilla, ja valtion investoinnit keskittyvät etelään. Vanhoja arvoja, eli kotia, uskontoa ja isänmaata, ei valtiovalta arvosta. Hipit hilluu ja varjot voimistelee.

Keskusta on niin valtava koneisto, että sen linja ei enää muutu kirveelläkään. On paikallisosastoja, kunnallisjärjestöjä ja piirejä, puoluevaltuusto, puoluekokous ja hallitus. Kaikkiin näihin pitää pyrkiä ja kiipiä. Suuressa järjestelmässä alkavat raha ja suhteet vaikuttaa. Kun puheenjohtajan valitsevat kokousedustajat eivätkä suoraan puolueen jäsenet, tulee puolueen johtoon joku, jonka arvellaan saavan kannatusta eikä sellainen ehdokas, jonka koettaisiin olevan oikeassa. Kokousedustajat kun itsekin ovat omien osastojensa kompromisseja.

Vuonna 2008 teetetyn tutkimuksen mukaan puolet keskustalaisista vastusti EU:ta, ja vain neljännes kannatti. Euroa kannatti kolmannes kepulaisista. Silti tämä ei heijastunut puolueen linjaan mitenkään. Vaikka tietyn linjan kannattajia olisi puolueessa enemmistö, voivat he hävitä paikallisosastoissa ja puoluekokousedustajat ovat näin toista maata kuin kenttä, ja sitä myöten puolueen johto. Keskustan liberaalit pitävät tiukasti valtaa puolueessa.

Kuinka suhtauhtua keputukseen?

Keputuksessa itsessään ei ole ainakaan minun mielestäni mitään pahaa. Voidaan jopa sanoa, että keskustavoimat ovat Suomen vaikutusvaltaisin ryhmä. Viimeisen lähes 30 vuoden ajan Keskustapuolue on kuitenkin toiminut siten, että se imuroi kenttäväen masinoiman kannatuksen ja tekee tästä saadun mandaatin turvin politiikkaa, joka potkii sen omia kannattajia päähän. Maalaiset tulevat siis Keskustan kautta äänestäneeksi ulkomaisten sijoittajien ja kaupunkiomistajien etuja.

Tämä on syy, miksi olen pyrkinyt suuntaamaan keputukseni muualle kuin Keskustaan. Vuonna 2012 äänestin Väyrystä. Se oli hienoa, maalaisten siilipuolustus kaupunkiliberaalien puristuksessa. Perussuomalaisissa koin keputuksen kantavan oikeata hedelmää. Väärässä olin, eikä tilanne ole parantunut. Katsokaa puolueen nuoria – kokoomuksesta oikealla ja kaupungeissa nenää myöten. Vasta kun Väyrynen perusti puolueen, tuli jälleen kotoisa olo. Väyrysläinen puolue. Nyt ollaan kyllä äärikeskustassa, ehkä jopa Kekkoslaisia. Saa olla böndepaukku, kansallismielinen ja työväen mies samaan aikaan.

Omaa keputustaan ei tarvitse hävetä, vaan sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa. Sitä ei kuitenkaan pidä luovuttaa ahnaiden kaupunkiliberaalien polttoaineeksi, vaan suunnata muualle kuin Sipilän Keskustaan. Kansalaispuolue ja Paavo Väyrysen presidenttikampanja tarjoavat hyvän kohteen, mihin sijoittaa keputuksesi.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulisi erota eurosta ja EU:sta.

 

13.1.2018

Akseli Erkkilä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

"Keskustapuolue on kuitenkin toiminut siten, että se imuroi kenttäväen masinoiman kannatuksen ja tekee tästä saadun mandaatin turvin politiikkaa, joka potkii sen omia kannattajia päähän."

Tässä on villakoiran ydin. Keskustapoliitikot onnistuvat ennen vaaleja vakuuttamaan äänestäjät kerta toisensa jälkeen. Valtaan päästyään keskusta muuttuu ääriliberaaliksi oikeistopuolueeksi. Soraääniä ei Arkadianmäeltä kuulu kuin korkeintaan merkityksettömissä asioissa. Näin on ollut Ahon ajoista lähtien. Sipilän aikana ilmiö on toistunut kaikkein räikeimpänä.

Toisaalta on niinkin, että keskustalaisen on vaikea äänestää sen paremmin kokoomusta kuin demareitakaan. Perussuomalaiset olivat jonkinlainen vaihtoehto. Moni on törmännyt samaan kuin kirjoittajakin. Näistä syistä johtuen alussa kuvattu toimintamalli on voinut kenenkään estelemättä toimia.

Kirjoittajan teksti on erinomaisen osuva analyysi tämän päivän keskustalaisesta asetelmasta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Paljon olen syntiä eläissäni tehnyt, mutta näistä olen vapaa, eläimiin ja miehiin en ole sekaantunut, enkä koskaan keskustaa vaaleissa äänestänyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset