AkseliErkkila Kansallinen

Se seksikkäämpi veropoliittinen kannanotto

Koska hallituksen julkistamat työntekijän kurituslistat ovat suuren keskustelun alla, on minun pakko kirjoittaa hieman vähemmän puhuttaneesta aiheesta, nimittäin sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Sillä onhan selvää, että mikäli haluan välttyä nyky-yhteiskuntaa sisältä päin lahottavalta hipsterismiltä, on minun ajateltava kuin hipsteri: koska hallituksen viimeisimmät päätökset ovat muodissa, en voi niistä kirjoittaa. Mutta kas! Muutkin erottautumaan pyrkivät ajattelevat varmasti samalla lailla, joten hipsterinä päätyisin ajatuslenkin kautta kuitenkin kirjoittamaan työuudistuksesta, mutta ironisesti. Valitsen siis vähemmän kiinnostaneen aiheen, nimittäin sote-veron, joka on viikon vanhana uutisena jo ihan out.

 

Keskusta julkisti taannoin oman mallinsa maakuntien rahoittamiseksi, nimittäin progressiivisen sote-veron. Kokoomukselle tämä ei tietysti käy, sillä eihän progressiivinen verotus ole ollut muodissa enää pitkään aikaan muutoin kuin juhlapuheissa. Tarkistakaa vaikka Suomen verotulojen suhde, progressiivisella ansiotuloverolla kerätään enää kolmasosa siitä rahamäärästä, mikä kerätään tasavero ALV:llä.

 

Keskusta joutui vetämään hatustaan sote-veron suoraan sanoen puheenjohtajansa, joka muuten on nyt pääministeri, päättämättömyyden vuoksi. Juha Sipilä esitti vaalien alla tuleville sote-maakunnille omaa verotusoikeutta, maakuntaveroa siis. Tästä hänen hyvätuloiset tukijansa vallan säikähtivät, ja niinpä tuleva pääministeri jo seuraavana päivänä kiisti edes tietävänsä, mikä se sellainen maakuntavero on, ja voiko sitä edes syödä.

 

Pidän ajatuksesta maakuntaverosta. Enkä vähiten siksi, että maakuntien päättäjät, jotka siis tulevat käytännössä päättämään meidän palvelujemme järjestämisestä, saisivat omassa päätösvallassaan olevan tulonlähteen ja sitä kautta vastuuta. Mikäli valtio rahoittaa maakuntia suoraan, tulee maakuntavaltuustosta pelkkä teatteri – kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Sipilä aivopestiin huutelemalla amerikkalaisittain ”no more taxes”, ei enää lisää veroja. Mutta eihän maakuntavero olisi käytännössä verojen lisäämistä. Avain on siinä, että osassa verotusta verottaja muuttuisi, eli valtion sijaan meitä verottaisi kotoinen maakuntamme.

 

Sote-uudistus voitaisiin aivan hyvin järjestää siten, että maakunnalla olisi käytettävissään sote-veronsa lisäksi aiemmin kunnille osoitetut sote-palvelujen tuottamista rahoittavat valtionosuudet. Maakunta olisi enää pelkästään puoliksi valtion ruokintaletkuissa, ja Helsingistä valitulla kansanedustajalla olisi enää puolet siitä päätäntävallasta Näätämössä asuvan paapan kotihoidon rahoitukseen, mitä hänellä tulee olemaan mikäli keskustan valtiovetoinen järjestelmä hänelle antaa.

 

Maakuntavallan laajentaminen

 

Enhän minä tietysti ole aivan puhtain paperein liikkeellä. Minussa asuu änkyrä nurkkapatriootti, joka uneksii tasaisin väliajoin kotikylänsä julistautumista itsenäiseksi. Siksi tahtoisin maakunnille paljon enemmänkin oikeuksia päättää siitä, mitä verotetaan ja miten paljon. Esimerkiksi Lapissa olisi hyvinkin paljon kohteita, joista kerättyjen verotulojen näkisin mielelläni virtaavan maakunnan, en valtion kassaan. Asia kun on niin, että Lapissa tehdyn työn tuottamat rahamäärät näkyvät usein vasta paikkakunnilla, joissa alkutuote jalostetaan ja myydään, tai joissa suurten yhtiöiden konttorit ovat.

 

Esimerkiksi yhteisöveron kuntajako-osuus on tyypillisimmin noin 30 prosenttia. Se tarkoittaa sitä, että Agnico Eaglen Kittilän kaivoksen maksamasta yhteisöverosta käytetään 70% kahdeksantoista kilometrin mittaisen kehäradan rakentamiseen, jotta pääkaupunkiseudulla voitaisiin matkustaa mukavasti. Sen sijaan meillä täällä böndellä tiet ovat niin huonot ja kuoppaiset, että pää hakkaa traktorin kattoon postia hakiessa. Agnico on yhteisöveron puolesta muuten melko virkistävä poikkeus: sen Suomen-tytäryhtiön konttori ja kirjat ovat Kittilässä, eivät Espoossa, kuten norjalaisomisteisen Yara Suomen.

 

Ylipäätään maakuntien tuloja sekä sitä kautta niiden päätösvaltaa ja aluetaloutta voitaisiin vahvistaa eri keinoin. Metsän myynnin verotuksesta voitaisiin siirtyä takaisin pinta-alaveroon, joka tuloutettaisiin kunnille ja maakunnalle. Tämä lisäisi raivausurakoita ja sitä kautta työllisyyttä, sillä pinta-alaverohan kannustaa metsänhoitoon myyntikeinottelun sijaan. Samoin voitaisiin samankaltaista verotusta kohdistaa malmioihin, joita esimerkiksi Yara Suomi pitää panttina kiristäessään valtiolta investointeja oman toimintansa helpottamiseksi, mikä on tietysti väärin.

 

Mikäli maakunnilla olisi laaja verotusoikeus ja verotus suunniteltaisiin uudelleen siten, että syrjäiset, alkutuotantovaltaiset alueet saisivat niille kuuluvan jako-osuuden, ratkeaisi Suomessa monta mälsää. Kaupungistuminen sekä maalaiskuntien talousahdinko voisivat ainakin hidastua riippuen siitä, mitä maakunta verotuloillaan tekisi. Investoinnit jakautuisivat tasaisemmin, ja ihmiset kokisivat voivansa vaikuttaa siihen, mitä heidän rahoillaan tehdään.

 

Niinhän siinä kävi, aloin kirjoittamaan sote-verosta, mutta päädyin haaveilemaan Lapin itsenäisyydestä. Jakakaa kiväärit, ne jotka saavat pistoolit ovat upseerit.

 

P.S. Jos luit tähän asti, niin varmaankin huomasit, että seksiä ei kirjoituksesta löytynyt. Se olikin vain kieron maakuntaänkyrän juoni saada sinut lukemaan koko teksti!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset