3xVenäjä

Ajattelinpa minäkin suurella arvovallallani pistää lusikkani tähän Venäjä-soppaan. Ukrainan kriisistä lähtien on suomalainen keskustelu mennyt mielestäni täysin metsään; toinen puoli toitottaa Naton hyväntahtoisuutta ja amerikkalaisten pommeissa olevan rotulin vapauttavaa voimaa, toinen puoli taas pitää Venäjän toimintaa paitsi hyväksyttävänä, jopa toivottavana.

Ei uskoisi viime vuosisadalta (joka muuten mielestäni alkaa näyttää ainakin loppupuoliskonsa osalta joka päivä paremmalta) tähän päivään aikamatkannut suomalainen kuulemaansa, uskon ma. Keskustelusta puuttuu täysin ystäviemme saksalaisten kehittämä poliittinen realismi. Poliittinen realismi tarkoittaa sitä, että suurvaltojen yläpuolella ei käytännössä ole ketään, ja suurvallat toimivat aina oman valtansa lisäämiseksi. Tästä koko kaplakassa on lopulta kyse.

Venäjää on syytetty Ukrainan separatistien aseistamisesta ja tukemisesta. Tältä osin ”keskustelu” on typistynyt siihen, että amerikkalaisia tukevat huutavat asian vääryyttä tähtilippis ohimoa kiristäen, kun kremlistit taas kiistävät lähestulkoon koko Venäjän armeijan olemassaolon, saati sitten sen osallistumisen Ukrainan sisällissotaan. Itse en tiedä, mitä Ukrainassa todella on. Sen sijaan uskon kyllä, että Ukrainassa toimii venäläisiä joukkoja. Uskon sen siksi, että mikäli minä Venäjää johtaisin, toimisin minä aivan samalla tavalla kuin nyt toimitaan.

Moni asia puhuu sen näkemyksen puolesta, että Venäjä on itse asiassa varautunut nykyisenkaltaiseen tilanteeseen kauan. Venäjä on tiivistänyt suhteitaan Aasiaan. Venäjän keskuspankki on ollut vuosikaudet yksi suurimmista kullan ostajista. Kyllä ne pojat tietävät mitä tekevät, siitä ei ole kyse.

Mikäli olisin Vladimir Putinin paikalla, en katsoisi hyvällä ohjuskilpien rakentamista Eurooppaan. Ohjuskilpi on puolustusjärjestelmä, kyllä, mutta se keikuttaa jo kauan sitten unohtamaamme ”kauhun tasapainoa”, eli puntit eivät ole pian enää tasan. Väitteet, joiden mukaan ohjuskilvellä puolustaudutaan Iranin ydiniskulta, ovat lähinnä huono vitsi.

Siksi toisekseen. Ukrainan kriisi puhuttaa meitä enemmän, koska se on lähempänä. Kysynkin, kumpi on oikeutetumpaa: USA hyökkäsi Irakiin toiselle puolen maailmaa, jossa ei ollut amerikkalaisia. Venäjä taas aseistaa ja tukee sotilaallisesti naapurimaansa venäjänkielisiä. Oikeutettua ei ole kumpikaan, mutta ymmärrän jälkimmäisen paremmin, varsinkin ottaen huomioon, että Krimillä sijaitsi Venäjän tärkein tukikohta Mustallamerellä. Sevastopolin vuokrasopimus oli umpeutumassa, ja juuri ennen sitä Ukrainassa valta siirtyi länsimielisille ilman vaaleja. Tuskin olisin kylmänä suurvaltapamppuna katsellut moista vierestä.

Yksi ero USA:n ja Venäjän suurvaltapyrkimyksillä on: amerikkalaisia ei moisesta rangaista. En ole kuullut yhdestäkään pakotteesta koskien esimerkiksi USA:n toimia Libyan tai Syyrian islamistikapinallisten tukemiseksi ja sekulaarien hallitusten kaatamiseksi. En ole liioin kuullut koskaan Israelin joutuneen pakotelistalle kehitettyään ydinaseita salaa tai pommitettuaan EU-varoin rakennettuja kouluja (ja siinä sivussa lapsia) kappaleiksi.

Kaikki tämä on yhtä väärin, niin Venäjän kuin Yhdysvaltojenkin toimet. Mutta kansainvälistä oikeutta kun kovasti huudellaan, tulisi muistaa, että jokainen oikeus ja laki menettää merkityksensä sillä hetkellä, kun säännöt eivät ole kaikille samat. Kansainvälinen oikeus lakkaa toimimasta myös silloin, kun siitä ja sen soveltamisesta ei sovita yhdessä. Siksi ulkoministeri Soinin päätös sulkea Venäjän edustus ETYK-juhlakokouksesta on yksinkertaisesti typerä, ja siinä on lievästi sanoen rukousaamiaisastian maku.

Suomen kaltaisen pienen valtion resurssit eivät mahdollista juuri muuta kuin sovittelijan roolin, ja se onkin Suomelle tähän asti sopinut. Nyt on puolueettomuuspolitiikka muisto vain. Sovitteluntarve ei sitä paitsi lopu silloinkaan, kun Ukrainan kriisi aikanaan laantuu. Tekstin alussa mainittu poliittinen realismi ei kuole. Benito Mussolini totesi aikoinaan kauniiden sanojen olevan hyvä asia, mutta tykkien, sotalaivojen, konekiväärien ja lentokoneiden olevan vielä parempi asia. Tältä se valitettavasti aina näyttää niiden kohdalla, joilla pelut eivät ole pieniä.

Mitä Suomen sitten tulisi tehdä? Tavata myös Venäjän johtoa, ja saattaan kriisin osapuolia yhteen. Samalla Suomen tulee kuitenkin pitää huoli omasta puolustuksestaan ja ostaa puolustusvoimille kaikki raudat, missä vain on reikä. Ja mikä tärkeintä, puolustusvoimien kalusto tulisi hankkia ensisijaisesti kotimaasta, ja se kalusto mitä kotimaassa ei tuoteta eikä tuotannon aloittaminen ole realistista, tulisi hankkia puolueettomista maista.

AkseliErkkil
Sitoutumaton Kittilä

Olen vuonna 1991 syntynyt sälli Kittilästä. Olen entinen PS:n jäsen, erosin 2014 ja sen jälkeen olen ollut mukana eri EU-vastaisissa liikkeissä. Kotikunnassani olen sitoutumattoman Kuntalaislistan valtuutettu. Arvokonservatiivi, maalaismielinen ja talouspuolella vasemmalla. Eli vähän kuin 1980-luvun suomalaisen politiikan arkkityyppi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu